Tälläisenä päivänä onkin hyvä kirjoittaa monia, ja varsinkin naisia, jurppivasta aiheesta, eli avioehdosta.
Avioehto, paperi, joka saa monen näkemään punaista, hiiltymään, suuttumaan ja joka jakaa mielipiteet.
Olen miesvaltaisella alalla töissä ja kerran sitten kahvihuoneessa lipsahti keskustelu avioehtoon. Kahden MIEHEN kanta oli että ei missään nimessä mitään avioehtoa. Olin ihan huuli pyöreänä. Yleensä se on mies, jolla on enemmän omaisuutta ja joka sen avioehdon haluaa.
Yksi miehistä sanoi sitä epäluottamuslauseeksi, eikä kuulemma silloin oikeasti rakasta toista. Täh?
Onhan mulla kodissani palovakuutus ja autossa hirvivakuutus, enkä minä silti toivo, että taloni palaa / ajan hirvikolarin.
Minä haluan avioehdon.
Olen niin monta yötä ja päivää ollut töissä ja raatanut taloni eteen, etten todellakaan anna siitä osaa kenellekkään. Itsekästä? Taatusti, mutta näin asia vain on. Toki haluan, että mikäli minä potkaisen ensin tyhjää, niin mies saa asua tässä niin kauan kuin haluaa. Hän myös luonnollisesti perii minut, minulla kun ei jälkeläisiä kerran ole.
En silti rakasta miestäni yhtään sen vähempää, enkä missään tapauksessa toivo/halua, että koskaan eroamme ja että sille paperille tulisi käyttöä.
Mutta tiedän myös, että erot ei aina ole kauniita ja sopuisia.
Ottaen huomioon allekirjoittaneen ja mieheni tempperamentin, niin on oikeasti hyvä, että on olemassa joku paperi, jos vaikka laitamme lusikat jakoon. (Koska minä haluan pitää mun Savoniat.)
Muutenkin ero on yleensä tuskainen, niin en todellakaan haluaisi pitkittää / vaikeuttaa asiaa vain sen takia, etten ole ollut aikoinaan kaukaa viisas.
Monimutkaisia asioita.
En sitten tiedä, että jos olisin toisessa tilanteessa, ilman maallista omaisuutta, niin ottaisinko asian näin? Vai suuttuisinko siitä, että mies ajattelee vain rahaa, kun haluaa nimeni moiseen paperiin? Vai onko se oikeasti vain fiksu sopimus, kaiken varalta?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Sano nyt sinäkin jotain.