Falling In Love

Kerronpa teille nyt, että miten tapasin tulevan aviomieheni, halusitte tai ette.

Tiedättekö sanonnan, ettei kannata mennä merta edemmäs kalaan?
Meille kävi niin.

Kun loppukesästä 2007 kävelin uuden työpaikkani sivuliikkeen takaovesta sisään, katsoin ohimennen tulevaa sulhastani silmiin. 
Olin viikon työkomennuksella sivuliikkeessä vähän hyllyjä järjestämässä ja laittamassa hintoja. Tarratulostimessa on kaksi asetusta, hinnaton ja hinnallinen tarra. Siihen aikaan, kun joku vaihtoi asetusta, miltä koneelta tahansa, kaikki koneet sylkivät samaa tarraa. Mies tarvitsi varastossa hinnattomia lappuja ja minä hinnallisia ja välillä minun kone sylkee hinnattomia, kun mies on vaihtanut varastossa asetusta. Olen vieläkin ihan varma, että teki sen tahallaan, varsinkin kun kävin välillä varastossa karjumassa, että voisiko mahdollisesti laittaa asetuksen takaisin, kun on omansa tulostanut?

Ruokatunnin aikaan yhteinen työkaverimme kysyi minulta, että koska olen menossa syömään. Vastasin etten tiedä. "Eikun ajattelin, että Jani on menossa nyt syömään, että jos haluat mennä sen kanssa." Sulhaseni kiistää, että hänellä olisi ollut mitään tekemistä asian kanssa.

Mutta en minä silloin varastomiehellemme lämmennyt, olin parisuhteessa ja asuin yhdessä toisen miehen kanssa. Olimme työkavereita ja näimme joskus aamuisin, kun mies ajoi tavaroita pääkallopaikalle, jossa itse olin varsinaisesti töissä. 

Parin vuoden päästä sain siirron siihen toiseen liikkeeseen töihin. Minun piti olla täällä töissä pari kuukautta, mutta olen ollut täällä nyt..ööö...viisi vuotta..?

Muutama vuosi meni mukavasti, rupesin rakentamaan omaa kotia maalle ja parisuhdekuviot muuttuivat ja niiden myötä muutin takaisin tänne Huittisiin.

Jossain välissä huomasin, että parisuhteeni alkoi hiipua ja vietin työmaalla kahvitaukoni mieluusti Janin seurassa. Itse asiassa, "vitsailimme leikkimielisesti" 11.11.11, että menemme maistraattiin vihittäväksi, kun olisi niin helppo päivä muistaa.
Aloin tajuta, että minulla taitaa olla tunteita Jania kohtaan ja että parisuhteeni ei oikein kukoista, varsinkaan, kun mies ei halunnutkaan muuttaa maalle.

Vatvoin todella paljon parisuhdettani ja orastavia tunteitani...iik..työkaveriini!
Olin ihan pihalla, että mitä tehdä, kunnes tajusin jotain, hyvin arkisen asian kautta.
Olin rakennuksella vanhempieni kanssa ja äidillä oli kesänuha. Yhtäkkiä siinä rakentamisen lomassa isä halasi äitiä, voivotteli nuhaa ja sanoi, ettei ollakkaan tänään vielä halattu. Meinasin itkuun revetä, tilanne oli niin aito ja sitten tajusin, että minä en koskaan halaile mieheni kanssa... ja minun vanhempani ovat olleet naimisissa 30-vuotta! Että jos mies ei viiden vuoden jälkeen halaa minua, niin tuskin 30 vuoden jälkeen edes puhumme toisillemme... 
Se pysäytti, iski vasten kasvoja. 
Jätin exäni kesällä 2012 ja aika pian sen jälkeen menin Janin kanssa treffeille.

Aluksi pidimme suhteen salassa, vaikka se taisi olla enemmänkin sellainen julkinen salaisuus. Kaikki varmaan tiesi, mutta me ei tiedetty, että ne tiesi. ;)
"Tulimme kaapista" firman pikkujouluissa marraskuussa, kun pakotin Janin laittamaan kravatin sävysävyyn mun hameen kanssa (emmekä pystyneet pitämään näppejämme irti toisistamme bussimatkalla).
Miksi sitten salailu? Varmaan siksi, että emme todellakaan tienneet paljonko pomomme riemastuu työpaikkaromanssista, joissain firmoissa kun heilastelu työkaverin kanssa on kielletty. Mutta eipä siinä ole mitään ihmeellistä ollut, ehkä huvittavia tilanteita on tullut uusien työkavereiden kanssa, jotka eivät meidän suhteesta ole tienneet.

Viime vuonna muutimme saman katon alle ja minä sain vihdoinkin isännän tilalle. Jani on jopa tottunut hevosiini, niin että voi ottaa ne itsenäisesti sisälle. Olen näiden muutaman vuoden aikana tajunnut, että en ole ennen edes kunnolla rakastanut ketään, vaikka olen niin luullut. Tämä tunne on niin paljon erillainen, kuin koskaan ennen.

Jani on kiltti ja huomaavainen, rauhallinen ja toimelias.
Nytkin on tuolla navetan kattoa korjaamassa isäni ja veljeni kanssa. Aina se suostuu lähtemään kuskiksi hevosnäyttelyyn, hakemaan huonekaluja ympäri maakuntaa, rakentamaan uutta ja korjaamaan vanhaa. Saattaa siivota vapaapäivänään koko talon ja ostaa mulle naistenpäivänä suklaata. 
Jani on tasoittanut, ainakin vähän, mun räiskyvää egoani ja saanut mut aikuistumaan sen verran, että pystyn ajattelemaan jotain muutakin, kuin itseäni. Vaikka hän on mua kahdeksan vuotta vanhempi, ei se lapsenmielisyys ja pikkupoika silti ole kadonnut mihinkään. Rakastan sitä, että voidaan laskea kaidetta tai hypätä pommilla uima-altaaseen. Puhua ihan mitä sattuu ja pussailla kaupassa. Joskus Janin 10v tytär taitaa vähän hävetä meitä. ;)

Jotenkin aina olen tiennyt, että menen joskus naimisiin, mutta koskaan kenenkään kanssa ei ole tuntunut siltä, että tämä on se mies, jonka kanssa menen alttarille. Paitsi nyt. Alusta asti olen pystynyt kuvittelemaan Janin rinnalleni loppuelämäksi.

Jos joskus muru luet tätä, niin minä rakastan sinua.

Tuli sen verran pitkä teksti, kiitos, jos joku jaksoi läpi lukea, että kerron meidän kihlauksesta joku toinen kerta.

Mukavaa viikonloppua kaikille!

Kuvat pixabay.

Teema: maalaishäät

Häiden teema on nykyään sellainen kuuma peruna. Ennen vanhaan kai oli vain häitä. En muista kenenkään häissä, joissa olen lapsena 90-luvulla ollut, olleen juurikaan mitään teemaa. Kai sekin on amerikkalainen keksintö tai markkinakoneiston. Rahat pois kaikilta!

Meidän häiden teema on melko luonnollisesti maalaishäät. Olen täällä pellonlaidalla asunut nyt kaksi vuotta muutaman kaupunkivuoden jälkeen. Lapsena asuin kaupungissa, mutta kesät olen ollut maalla. Kyllä minä tunnen oloni kotoisammaksi heinänkorsi suussa pöyhimässä heiniä traktorilla, kuin ison kaupungin pintaliitokahvilassa viimeisen päälle pyntättynä. Minä olen tottunut maatalouskoneisiin, heinätöihin, puuhommiin ja rantasaunaan, johon ei tule vesi, kuin joesta kantamalla. Mies on asunut lapsena maalla, eikä hänkään suurkaupungin sykkeessä viihdy, joten vakka on löytänyt kantensa ja se saa näkyä myös meidän häissä.

Tokihan, blogin nimen mukaisesti, niissä on myös jotain rokkia, mutta se näkyy lähinnä pienissä yksityiskohdissa. Meidän karkkibuffassa ei lue "Love is sweet" vaan Sweet Emotion. Se on lempiyhtyeeni eräs biisi.
Kun vieraille jossain vaiheessa ujutetaan pieni värssy, esim. vieraslahjassa, niin minä olen jo kerännyt rock-lyriikoista pätkiä, joita sitten laitan OscarWildejen tilalle.
Niin ja morsian nyt ehkä ei ole ihan tyypillisessä lookissa, kyllä täällä helminutturat vaihtuu 3mm sänkeen toisella ohimolla.

Kaikenlaisia ideoita olen jo pyöritellyt päässäni ja yksi päivä sain ajatuksen, joka tuntuu melko luonnolliselta, että ne kuuluisivat koristeluun.

Kuva Pinterestistä

 

mig-welding.co.uk

Hevosenkengät!
Tietysti, niitähän on ihan omasta takaa ja lisää ei ole vaikea haalia.
Ilmoitin jo miehelle, että kannattaa alkaa opetella hitsaamista, jos ei vielä kunnolla osaa. ;)
Hevosenkenkiä voisi maalata ja laittaa pöytiin koristeeksi. Toivottavasti kukaan ei vaan keksi heittää ketään niillä... Tuskin. Ehkä. 
Ulos ajattelin pihapelejä lapsille ja lapsenmielisille, niin siellä voisi olla hevosenkengän heitto.
Hääauton perään hevosenkenkiä, kutsuun niitä voisi ujuttaa.. Tulee vähän kalliiksi lähettää kaikille hevosenkenkä, johon kutsu on liimattu, mutta ehkä paperiversio?

Meille tulee pöytiin tuikkutelineeksi heinäseiväs. Täytyy vain ensin testata, ettei rutikuiva seiväs syty tuleen, kun siihen poraa reijän ja laittaa tuikun palamaan. Ei ole kiva ylläri mikään paloharjoitus häissä. Ikimuistoista ehkä, mutta jos nyt ei kumminkaan.
Vanhaa puuta ja puuta yleensäkin ajatelin viljellä muutenkin, kaikki infotaulut, menut, ohjelma, yms tehdään niin, että käytämme pohjana vanhoja lautoja. Myös tienvarsikyltit tulee niistä, meillähän on siis vanhaa lautaa nurkat väärällään. 

Vanhoihin lasipurkkeihin kynttilät ja pöllin nokkaan. Käpyjä pöytiin koristeeksi. Maitotonkkiin koivunoksia ja heiniä. Oikein pursuan ideoita koristelujen suhteen, saas nähdä mitä tulee toteutettua.
Tässä teille muutamia keräämiäni inspiskuvia.

atelierjoya.blogspot.com

bridalmusings

douglaspettway

english country wedding

Kuva Pinterestistä

stylemepretty.com

Latohäät olisi kyllä ihana juttu, mutta tuskin suomessa on vuokrattavana kovinkaan näyttäviä latoja juhlatilaksi. Ainakaan lähistöllä.

Karkkibuffaan ajattelin astioiksi jotain vanhoja lasipurkkeja ja puuastioita ja kaikkea ajan patinoimaa. Kirppareita olen jo vähän sillä silmällä kiertänyt. Tarttis laajentaa etsintä huutokauppoihin.

Meillä on kasakaupalla myös vanhoja ikkunoita. Rupesinkin miettimään, että miten niitä voisi hyödyntää. Ajattelin, että lasiin voisi liimata liitutaulutarraa ja käyttää niitä sitten lähes mihin vain. Pieni googlettelu toi tälläisen idean:

itswrittenonthewalls.blogspot.com

Jossain Satuhäät-jaksossa oli tehty vanhaan ikkunaan istumajärjestys. Käyttömahdollisuuksia on siis paljon.
Jos joku tarvitsee vanhoja ikkuinoita, niin voin niitä täältä myydä huokeasti, nouto, en rupea lähettelemään matkahuollolla. ;)
Meidän ikkunoissa ei ole noita ristikoita, mutta eipä se tahtia haittaa.

Jaahas, taidan mennä koluamaan nurkkia, meillä on jossain vanhoja koreja, taidan mennä pelastamaan ne parempaan käyttöön. :)

Mukavaa pääsiäisen jatkoa kaikille!

"Lifting her skirt howling loud like a wolf.."

Kuten edellisessä postauksessa uhkailin, niin Golf:n nokka kääntyi perjantaina kohti Lempäälää ja Ideaparkkia ja ryntäsin äitini kanssa pukua katsomaan.

Osasto oli vasta järjestelyvaiheessa Ideaparkin keskusaukiolla, kun paukkasimme puoli kuuden aikaan paikalle. Yksi morsian oli pukua sovittamassa, muuten ei hysteerisiä morsmaikkuja näkynyt. Osa puvuista oli vielä pukupusseissa lattialla ja lisää tuli koko ajan, kaikkia pukuja ei vielä oltu edes tuotu.

Kysyin tapahtuman järjestäjältä pukua ja hän sanoi, ettei se ole vielä tullut, tokihan sellaisen muistaisi, olihan puku kuitenkin vähän erikoisempi. Kävimme sitten muutamassa kaupassa, sekä syömässä ja palasimme sitten takaisin.

Ei ollut tullut vieläkään. 
Ystävällinen myyjä soitti naiselle, jonka piti puku tuoda ja ikäviä uutisiahan siellä oli, myyjä ei ollutkaan tulossa ja oli unohtanut ilmoittaa, ettei tuokkaan pukujaan myyntiin (hänellä olisi siis ollut kaksi pukua myynnissä + asusteita).
No todella kiva! Harmitti omasta ja järjestäjän puolesta, kiva, kun joku tekee tuollaisia ohareita. Ymmärtäisin, jos myyjä olisi kauempaa, mutta hän oli Tampereelta...

Katselin siinä sitten muitakin pukuja ja kysyin sitä pukua, jossa oli kaulukset. Sitäkään ei oltu vielä tuotu, kyseessä oli liikkeen poistopuku ja sieltä tulisi loput puvut vasta lauantai-aamuna. Höh.

Paikalle oli tullut lisää naisia laittamaan pukuja esille ja kaikki olivat todella mukavia ja sanoivat, että jos haluan sovittaa jotain, niin sanon vaan, tai jos on joku tietty malli mielessä, niin he voivat yrittää etsiä sellaisen.

Kokeilin sitten myyjän suosituksesta yhtä sifonkipukua, jossa oli leveät olkaimet ja sydämmen muotoinen etuosa. Todella kaunis ja hyvin laskeutuva puku, mutta kokoa 36 ja minun otti kylkiluut sen verran kiinni, ettei puku mahtunut kiinni asti. Lisäksi ei päässyt lantiolta laskeutumaan niin hyvin, kuin olisi tarvinnut. 

Sitten myyjä kysyi, että pidänkö mustasta. (Kysytkin vielä.) Vastasin pitäväni ja myyjä toi puvun, jossa oli sitä mustaa. Olin pukua katsellut, mutta se ei henkarilla kyllä näyttänyt miltään.
Myyjä käski sovittaa. Ajattelin, ettei se mitään maksa ja kun todella ystävällinen, vanhempi naismyyjä sanoi tulevansa pukemaan sen minulle, niin suostuin.

Puku oli ylhäältä vähän iso ja siihen viriteltiin pari nuppineulaa. Sitten mentiin katsomaan peilistä. Olin aivan häkeltynyt, puku näytti ihan helvetin hyvältä päälläni ja minä näytin ihan helvetin hyvältä siinä puvussa!

Olin edelleen häkeltynyt, voiko tässä nyt käydä näin?
Puvussa on takana vetoketju ja siinä on pieni laahus. Minulle puettiin vielä vannehame (myöhemmin huomasin, että toisen kerroksen ruokapaikasta oli ihan kiva näkyvyys siihen peilien eteen...hehheh). Vannehameen kanssa oli huomattavasti helpompi kävellä, myyjä kertoi, että heiltä voi vuokrata alushameita ja niin todennäköisesti tulen myös tekemään, jos en sitten osta omaa jostain todella halvalla. Vuokraushinnat on kumminkin 20€ ylöspäin, riippuu hameen koosta.

Ei siinä sitten muu auttanut. Puku lähti mukaani. Kysyin myyjältä, että onko ihan normaalia löytää puku ekalla sovituskerralla. Kuulemma 60% morsiammista löytää pukunsa ensimmäisellä kerralla. Eli olen siis jossain määrin normaali, jee! Eilen keskustelin asiasta erään viime kesän morsiammen kanssa ja hän sanoi, että ensimmäinen puku, jonka hän sovitti oli juuri se, vaikka hän ensin ajatteli, että ei tuo ole sellainen kuin hän haluaa. Niin ne ammattitaitoiset myyjät vain tietävät.

Tässä hän on, tai siis osa hänestä, en julkaise pukuni kuvaa ennen häitä. Puku on vanhemmillani, en voi ottaa riskiä, että sulhanen vilkuilee pukupussiin. Enkä halua että vieraat tietävät millainen puku on, jos heistä tänne nyt joku sattuu eksymään.

Puku maksoi 420€, sen ovh oli noin 960€. Puku on käyttämätön, mallistosta poistuva puku. Lisäksi ostin pukupussin, joka maksoi 20€, uusiin pukuihin, kun ei pukupussia saanut mukana. Puvun päällikangas on jo valmiiksi rypistettyä organzaa, joten sen kanssa voi huoletta istua, ei voi mennä ryppyyn. Puku näyttää olevan Lavem by Muotitalo Tyynelä-mallistoa ja Tyynelän myyjiä nämä superystävälliset myyjätkin olivat, kiitos heille vielä kerran aivan loistavasta palvelusta!

Lavem by Muotitalo Tyynelän nettisivuille pääset tästä. Heillä on myymälät Tampereella, Helsingissä ja Seinäjoella, tervemenoa palveltavaksi, voin suositella! Heiltä löytyy myös sulhasen pukuja, myös vuokrapukuja, luulen, että meidän isännän pukua mennään katsomaan tuolta.

Tyynelässä on myös puvun muokkaus palvelu, mutta sitten ensi vuonna, kun ruvetaan katsomaan, että kuinka paljon minun pukuani täytyy muokata, niin joko menen sinne tai sitten äiti pienentää sitä. Katsotaan nyt, ajatus olisi kuitenkin, että muutaman kilon häihin tiputan, vaikka näyttihän se nyt jo helvetin hyvältä. *virn*

Eli minä kyllä suosittelen lämpimästi Jotain Käytettyä-tapahtumaa; todella ystävällinen ja asiantunteva palvelu, kauniita pukuja, ihan joka makuun. Ideaparkin tapahtuma oli tämän kevään viimeinen, mutta viimeistään ensi keväänä taas varmasti on häämessujen jms. yhteydessä uusia tapahtumia, kannattaa mennä, jos puku on hankkimatta!

Tanssin taikaa.

Koska sulhasen tehtävä on miellyttää tulevaa rouvaansa, niin meidänkin isäntä lähti sitten tanssikurssille!

Minun sukuni on kovaa porukkaa tanssimaan. (Sekä laulamaan karaokea ja vetämään viinaa, mutta kuitenkin...) Kahdeksaakymmentä ikävuotta hätyyttelevä tätini tanssii ranskalaisissa koroissa kaikki suohon ja setäni vetää kalju kiiltäen sellaisella vauhdilla, että nuorempaa hengästyttää pelkkä katsominen.

Omat vanhempani ovat käyneet suhteensa alkumetreiltä tanssimassa yhdessä. Isäni on hakenut oppinsa oikein edesmenneen Åke Blomqvistin tanssikurssilta. Vanhempani kävivät todella paljon kesäisin tanssimassa, kun olin nuorempi ja minä sanoin aina, että "minä en ainakaan ikinä opettele tanssimaan, se on ihan tyhmää." Yeah, right...

Jossain vaiheessa tanssikärpänen puraisi ja kaveri opetti minulle foxia. Sitten homma lähti lapasesta ja tanssikursseille opettelemaan perustanssit, olen mennyt valssia, tangoa, polkkaa, fuskua jne. Sitten innostuin lattareista ja kävin melkein viisi vuotta Latinos-tunneilla. Latinos on yksintanssia ja vähän niin kuin tanssillinen jumppatunti, mutta meillä oli entinen kilpatanssija opettajana ja hän opetti meille myös tarkkaan tekniikkaa. Eli osaan ainakin perusaskeleen sambasta, rumbasta, chachasta, salsasta, merenguesta, jivesta, paso dobleakin on tullut tanssittua. Valitettavasti tunnit loppuivat, kun opettaja lopetti, eikä uutta opettajaa saatu.

Myöhemmin kävin vuoden verran vatsatanssissa ja nyt tanssin toista vuotta flamencoa.

Mies sitten taas ei ole tanssinut ikinä askeltakaan. Mutta lähti tunnille, eikä tarvinnut edes uhkailla!
Menimme ensin opettelaan foxia. Helppo perustanssi, jolla voi vetää läpi myös pari muuta tanssia, kuten chachan. 

Ensimmäisen tunnin jälkeen mies oli ihan maansa myynyt. 
"Mulla on kaksi vasenta jalkaa."
"En osaa."
 Ilmoitin, ettei ensimmäisen tunnin jälkeen tarvitsekkaan täydellisesti osata ja ettei meidän tarvi mennä enää, jos et tykkää.
"En mä sanonut etten tykkää, en vaan osaa."

Tunnilla vaihdettiin paria ja hyvä niin, itse en olisi niiden kaikkien ukkojen kanssa välittänyt mennä, mutta miehelle teki hyvää tanssia myös muutaman oikeasti osaavan naisen kanssa. Viimeisen tanssin aikana oli jo tanssiotekkin ihan erillainen. Oli vain niin suloista, kun toinen oikein keskittyi viemään.

Voin kyllä myös myöntää, ettei mies olisi noin hyvin edistynyt, jos olisi tanssinut minun kanssani koko ajan. Minä kun rupesin nalkuttamaan samantien, kun ei tehty niin kuin olin ajatellut ja lisäksi minun on todella vaikea antaa miehen viedä. Yksikin setä käski minun rauhoittua ja sanoi, että kyllä hän vie. Ja minun sisäinen feministini huutaa, että minähän en ole ennenkään miesten tahtoon alistunut!

Kotona itse asiassa keskustelimme miehen kanssa ja hän sitten kysyi, että miksi vielä nykyaikana täytyy miehen viedä. Sanoin sen olevan ikivanha sääntö jostain kivikaudelta. Niin, mutta kun kaikki muukin on muuttunut ja tasa-arvoa rummutetaan joka paikassa, niin miksei sitten tanssissa? 
Hyvä pointti mieheltä, mutta mahtaisi olla huvittavan näköistä, kun molemmat yrittäisi viedä... Vai olisiko se sitten niin, että naistentansseissa nainen saisi myös viedä? Sisäinen feministini ei keksinyt ratkaisua tähän tasa-arvoa kaipaavaan pulmaan.

No, joka tapauksessa mies on nyt nuijittu tossun alle ja ehkä pientä mielenkiintoa asian suhteen on ihan oikeasti havaittavissa. Vai miksi mahtoi ottaa kaupassa vaihtoaskelia ostoskärryjä työntäessään?
Ensi torstaina luvassa tangoa. Sitä ei ole tullut koskaan itsekkään tanssittua, vaikka kurssin olen siitäkin käynyt, joten jotain uutta minullekkin.

Siltikään en vielä tiedä vastausta häävalssi vai -tanssi kysymykseen, mutta ehkä saan miehen vielä taivuteltua siihen chacha:n...?

Täytyy kiitää, Satuhäät alkaa kohta!

Kuvat pixabay.

...jotain käytettyä

Kevät!

Olen juossut niin villisti ympyrää kevään kunniaksi, ettei sitä ole taas ehtinyt koneella istumaan.

Sähköpostiin kolahti varmaan viikko sitten mainos Jotain Käytettyä-tapahtumasta. Kevään viimeinen tapahtuma on ensi viikonloppuna Ideaparkissa Lempäälässä.

Siellä olis kulkaas käytettyä morsiusmekkoa, huntua, kenkää ja asustetta myynnissä! Mainos lupaa, että halvalla lähtee. Kaason kanssa, joka ei tiedä olevansa kaasoni, puhuimme asiasta, mutta en tiedä, että ehdimmekö lähtemään. Perjantaina olemme molemmat töissä ja lauantaina on aikainen lähtö Helsinkiin fitnessretkelle. Mutta ehkä sunnuntaina!

Eli 11-13.4 Ideaparkkiin!
Kävin äskettäin katsomassa pukuja ja siellä oli kyllä aika upeita luomuksia. Mukana myös yksittäiskappaleita uusia pukuja ja liikkeiden muita poistoja, mm. iltapukuja (Kaasot ja anopit!)

Tsekkaa tästä: Ideaparkin myytävät puvut 

Tässä muutama omaa silmää miellyttänyt:

Olen jo henkisesti varannut tämän itselleni, kiitos.

Todella kaunis takaosa, ei vain sovi meidän väreihin. Ellen sitten muuta niitä...

Nämä kaulukset jotenkin viehättää, en tiedä miksi.

Päätinkin juuri lähteä ensi perjantaina aikaisemmin töistä ja ampaista Lempäälään ja kahmia tuon ensimmäisen puvun itselleni.

Miksi ihmeessä ostaisin nyt jo puvun? Onko rakkautta ensisilmäyksellä sittenkin totta?

Taidan mennä laittamaan katselemaan kun mies laittaa ruokaa ja leipomaan muffineja, meillä on huomenna villit 10-vuotis synttärit!