Pitää olla pikkasen pläski...

Häädietti, morsiusdietti...
Rakas lapsi, vai naisten itsensä keksimä riesa?

"Ole hääpäivänäsi paras versio itsestäsi."
Onko se paras versio aito?

Minunkin pitäisi lopettaa herkkujen naamaan mättäminen ja hankkia taas salikortti.
Pitäisi punnita ruuat ja ravata salilla viisi kertaa viikossa. Pitäisi mennä juoksemaan ja uimaan.
EN JAKSA! Ja arvatkaa kiinnostaako, varsinkaan, kun lämpömittari näyttää +30?
Voin kertoa, että EI.

Olen jo ostanut hääpukuni ja se kiristää vähän lantiolta, hyvin vähän.
Silti pukua tarvitsee pienentää yläosasta.
Periaatteessa minun ei tarvitsisi laihduttaa, koska näytän siinä puvussa helvetin hyvältä. Mieheni mielestä minun ei tarvitse laihduttaa. Minun itseni mielestä minun pitää, mutta minulla on laihduttamiseen turnausväsymys, enkä pääse siitä nyt yli.

Viime vuonna, tammikuussa 2013 raahasin perseeni salille ja elin vaaka parhaana kaverinani puoli vuotta.
Minulla oli tavoitteena tiputtaa viisi kiloa, että pääsisin alle 60kg. (Nyt siellä joku riisitikku haukkoo henkeään, että mikä tavoitepaino tuo nyt on, läski!) Silloin kun olin nuori ja nätti, oli painoni 59kg ja olin siinä onnellinen. Nykyään olen vanha ämmä, joka ei enää elä paahtoleivällä ja irtokarkeilla, vaan joka ikinen rasvasolu varastoituu, näin päärynävartaloinen kun olen, persauksiin ja reisiin.
Täytin viime vuonna 30 ja päätin, että kesäksi kuntoon ja syntymäpäivänäni olen parhaimmillani. Ja minä olin. Olin sen viisi kiloa kevyempi ja minulla oli erottuvat lihakset! Se vaati valtavan työn, puoli vuotta aikataulutusta, että ehtii salille ja ruokien punnitsemista, eväiden mukaan ottamista ja hirveää morkkista jäätelöstä.
Mutta se kannatti. Kukaan ei uskonut, että täytän 30. Mieheni kysyi varovaisesti projektin puolivälissä, että "et kai enää meinaa laihduttaa?".

Sitten tuli heinäkuu ja täydellinen väsyminen koko touhuun. Käytin vaakaa enää leipomisessa ja salille en suostunut menemään. Nyt olen taas sen viisi kiloa painavampi, jos en vähän ylikin ja näytän omasta mielestäni läskiltä. Vaatteet puristaa ja varsinkin näin helteellä tuntuu, että olen valtava valas.
En ole mikään pituudella pilattu, vaan huimat 164cm löytyy varrestani mittaa. (Tähän mieheni sanoisi, että olisin kyllä pitkä, mutta kun jalat on niin syvällä perseessä xD.) Sitten kun se kaikki fläsä on siellä ahterissa ja reisissä, niin näytän kyllä pullukalta.

Minun olisi pakko ottaa itseäni kohta niskasta.
Ensinnäkin, en ole enää nuori, kaikessa menee nykyään enemmän aikaa, kroppani ja mieleni eivät ole enää samanikäisiä. Toiseksi, tarkoitus olisi ensi talven aikana mennä otattamaan huomenlahjakuvat. En voi näyttää niissä läskiltä, en vain voi.

Minulla on muistissa jopa kaikki ruokamäärät, että mitä piti syödä. Ongelmana on vain tuo riisitikku mieheni, joka syö joka ilta karkkia ja sipsejä ja suklaata (ja arvatkaa näkyykö se siinä..? Ei tietenkään!). On tosi kiva olla samalla sohvalla ja hakata itseään näpeille. Eli ongelmana on minun korvieni väli, en löydä enää sitä samaa intohimoa siihen hommaan.
No, uskon, että löydän sen intohimon vielä liikkumiseen ja oikeaan syömiseen.
Toivottavasti pian, eikä sitten, kun viime hetket on käsillä. Toivoisin, että löytäisin sellaisen kultaisen keskitien, että paino pysyisi sovitussa, myös häiden jälkeen.

Miten ihmeessä te muut olette motivoineet itsenne kyseiseen suoritukseen?

Kuvat pixabay.