tiistai 6. toukokuuta 2014

Pari sanaa juhlapukeutumisesta.

Koska morsian on jo lähes puettu ja sulhanenkin melkein, onkin aika kurkistaa vieraiden pukeutumiseen.

(Toivottavasti tuleva) kaasoni kysyi minulta eräs päivä, että olenko ajatellut vieraiden pukukoodia. Olen. Meidän kutsuun tulee "koodiksi" juhlava pukeutuminen ja se ei ole toive vaan käsky. Ja ihan oikeasti toivon, että ihmiset ymmärtäisivät, että silloin paikalle ei tulla kuusi vuotta sitten Turkista tuodussa "tosi kivassa kaulupaidassa" tai farkuissa.

Mutta kaaso tarkoittikin, että haluanko vieraiden pukeutuvan johonkin väriin.
No jaa. En oikeastaan, kaikki värit eivät sovi kaikille ja jos joku käskisi minun pukeutua häihinsä myrkynvihreään, niin jäisi kyllä ne bileet välistä.

Mutta olen kyllä sen sortin perfektionisti, että olisi kyllä mukavaa, kun jokainen vieras viitsisi sen verran kunnioittaa meidän juhlaamme, että pukeutuisi asiaan kuuluvaan tavalla.

Lapsetkin voi pukea juhlavasti... Keltapaitaiselta puuttuu vain vyölaukku.

Juhlavalla pukeutumisella tarkoitan miehillä pukua. Alle voi puolestani laittaa lyhythihaisen kauluspaidan, kunhan se ei ole mallia hawaii. Värilliset (yksiväriset!) paidat ovat ok, mutta hupikravatit voi puolestani jättää kotiin... Paitsi jos siinä on pääkalloja, sitten se on ok.

Naisten toivoisin pukeutuvan siistiin jakku-/housupukuun tai juhlavaan leninkiin. EI LEGGINSSEJÄ EIKÄ TUNIKOJA! 
Jumaliste, yksikin, joka tulee meidän häihin leggareissa, lentää kyllä niskaperseotteella ulos, ja kyllä teen sen itse.
Sopivan kokoiset vaatteet olisi myös ihan ok, älä pursuile ulos mekostasi, tee se jossain muualla, kuin meidän häissä. 


Naisten toivoisin myös laittavan sukkahousut/stayupit. Tietysti, jos on virheettömät, upeasti ruskettuneet koivet, niin ole ilman, mutta epäilen. Itselläni on aina vähintään pari mustelmaa jaloissa, en mene koskaan häihin ilman sukkahousuja. Ja jos laitat sandaalityyppiset kengät, niin katso, että jalkasi ovat siinä kunnossa, että voit niin tehdä.
Olin kerran kesähäissä, jossa kaasolla oli sandaalit, joo ei siinä mitään, mutta voisiko jalkansa hoitaa kuntoon, jos sellaiset jalkaansa laittaa? Halkeilleet kantapäät ja kuiva norsuniho ei ollut kaunista katsottavaa, kynsiä en uskaltanut edes vilkaista.


Omassa kotipihassa saa juosta trikoomekossa ja kaljamaha pystyssä 17-vuotta vanhoissa bermudashortseissa, mutta meidän häihin tullaan siisteissä vaatteissa ja jos "ei ole rahaa ostaa sellaisia" (mutta kori kaljaa + pari pulloa kossua joka viikko) niin älä tule ollenkaan.
Turha myöskään narista "että tulee kuuma sukkiksissa/kauluspaita kuristaa", KIVIÄKIN KIINNOSTAA!
Perkele, menen naimisiin vain kerran elämässäni ja silloin kaiken/kaikkien on syytä olla viimisen päälle. Luuleeko ihmiset, että morsiammella ei ole kuuma monta kiloa painavan hameensa kanssa tai että sulhasta ei yhtään kurista / ole kauluspaidassa kuuma? 
Ilmaista viinaa kaikki kumminkin tulee juomaan, joten älkää valittako.

Olen ollut kerran mökkihäissäkin, johon pukukoodi oli "kesäiset, rennot vaatteet". Sulhasella oli shortsit ja morsiammella joku kesämekko ja se oli ok, koska he itse olivat niin halunneet. Itse menin silti korkkareissa. Oli vähän huonot paikoitellen kävellä, mutta voitin pojat pöytälätkässä. XD

Varsinkin näin vanhemmalla iällä olen ruvennut kiinnittämään huomiota ihmisten juhlapukeutumiseen. Mielestäni se, että viitsii laittaa juhlavat, siistit ja puhtaat vaatteet ja kammata naamansa, on hääparin kunnioittamista. Vai väittääkö joku, että heille on ihan sama, missä vaatteissa ihmiset heidän häihinsä tulee?


Muita morsiammia, jotka heittää legginsseihin pukeutujat omakätisesti ulos, vai onko ihan sama, kunhan on vaatteet päällä?
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sano nyt sinäkin jotain.