Minulla on pari juttua aivokuoren alla muhimassa, jotka pitäisi teille vain sanoiksi pukea ja suoltaa eetteriin.
Joten aloitetaan hiuskoruista. Ehkä ei hirveän ajankohtainen hetki, kun tekisi mieli haudata pää todella paksun pipon sisälle, ennen kuin astuu edes eteiseen, mutta ajatellaan positiivisesti, kyllä se kesä on ensi vuonnakin!
Sitä paitsi pikkujoulut ovat ihan oven takana!
En ole vielä itselleni mitään hiuskoristetta hommannut häitä ajatellen. Ensin ajattelin kukkia, mutta koska meillä ei ole muutenkaan oikeita kukkia missään, niin miksi niitä olisi minun päässäni?
Olen haaveillut minisilinteristä ja sulista ja blignblingistä ja pitsistä ja ENÄÄ EN TIEDÄ!
Huntua minun päässäni ei nähdä, en ole niin puhtoinen ollenkaan, että voisin sellaista kantaa.. ;)
Ninkan sivuilla on runsaasti erilaisia hiuskoristeita ja jos ei haluamaansa löydä, voi aina ottaa yhteyttä Ninaan ja hän suunnittelee sellaisen!
Uniikkikorut ovat tätä nykyään kovin haluttuja ja kyselinkin Ninalta vähän asioita hiuskorupolitiikkaan liittyen.
Miten kartoitat asiakkaan mieltymyksen?
Usein asiakkaat lähettävät inspiraatiokuvia suunnittelun pohjaksi. Lisäksi kuva puvusta ja kampaussuunnitelmasta auttavat hahmottamaan toiveita ja haluttua kokonaisuutta.
Korusuunnittelussa tehdään kartoitus
sopivasta kiinnityksestä, sopivasta painopisteestä ja mittasuhteista.
Nämä kolme asiaa ovat tärkeimmät, jotta korun työstäminen voi alkaa.
Mitä
enemmän haluttua tyyliä kuvataan ja omista suunnitelmista kerrotaan,
sen helpompi on hahmottaa haluttua lopputulosta. Tietysti ihmiset
näkevät ja hahmottavat asioita hyvinkin
eri tavalla ja
suunnitelma on aina kahden ihmisen näkemys joka sitten joko kohtaa tai
ei. Tästä syystä myönnän myös tilauskoruille vaihto-oikeuden. Yhtään
korua ei kuitenkaan toistaiseksi
ole vaihdettu. Usean vuoden
kokemus hiuskorujen valmistamisesta ja kampaajan ammattitaito auttavat
hahmottamaan kokonaisuuksia niin, että niistä tulee kauniita ja
käytännöllisiä.
Onko asiakkailla usein jo valmis näkemys korustaan, vai ns. pallo hukassa?
Usein
mittatilauskoru saa inspiraation useammasta valmiista korusta tai esim
perintökorusta, jota on tarkoitus käyttää hääpäivänä ja johon halutaan
sopiva hiuskoru.
Yleensä lähtökohtaisesti tiedetään haluttu väri, muoto ja painopiste. Näiden pohjalta muotoillaan jotain uutta ja persoonallista morsiamen tyyliä täydentämään.
Tuleeko usein, "tee sellainen, kuin haluat"-tilauksia?
Kyllä, yllättävän usein saan vapaat kädet toteutuksen suhteen. Se on aivan mahtava luottamuksen osoitus asiakkaalta ja pyrin aina parhaimpaan mahdolliseen lopputulokseen persoonallisen korun valmistamiseksi.
Ovatko uniikkikorut yleistyneet paljon viime vuosina?
Kyllä, asiakkaat haluavat persoonallisia kauniita koruja, jotka on mittatilaustyönä valmistettu. Ovatko hiuskorut useimmiten valkoisia, meneekö värillisiä koruja paljon? (morsian)
Useimmat hääkorut ovat sävyltään ivoryn värisiä hopea vivahteella. Ensi kesänä nähdään ennätyspaljon kultaisia hiuskoruja ja lisäksi trendikkäitä ruusukultaisia koruja.
Mistä hankit muut materiaalit, kuin korukivet/helmet? Ostatko esim vanhoja pitsiverhoja kirpparilta?
Materiaaleja hankin paljon ulkomailta muilta käsityöläisiltä, mutta yhtälailla kotimaisista helmi-ja korutukuista.
Joskus olen hankkinut vanhoja korunosia ja pitsejä myös kirpputorilta.
Löytöjä sattuu kohdalle aina sillointällöin joten paikalliset kirpputorit tulee kyllä koluttua säännöllisesti!
Tuleeko jostain materiaalista jo valmiiksi ahaa-elämys, tiedät heti mitä siitä tehdä?
Meneillä oleva työ sysää liikkeelle usein jo inspiraation seuraavasta.
Mikä tällä hetkellä tulevaan syksyyn/talveen on in? Mitä trendejä tulossa ensi kesänä?
Ensi
kesänä kullanvivahteet, helmenhohde ja ruusukulta ovat suurimmat
trendit! Rustiikkinen tyyli tulee entistä voimakkaammin vintage tyylin
rinnalle.
Trendikkäin häätyyli yhdistelee rustiikkia, vintagea
ja modernia tyyliä persoonallisesti ja luovasti. Rentous näkyy kaikessa
ja kauden trendikkäin kampaus on suuri ja "vähän sinnepäin".
Vaikka
siihen vähän sinnepäin tyylin tekemiseen saakin käyttää ihan
kiitettävästi aikaa, muotoja ei pakoteta vaan ne ikäänkuin laskeutuvat
itsekseen paikoilleen.
Eli, jos suunnitelmissa on ollut hiuskorun teettäminen, niin ei muuta kuin yhteyttä Ninaan!
Tämä on oma suosikkikoruni. |
Koodilla UABG6YP2 siis -15% lokakuun loppuun asti!
Käyttäkää siis koodi hyödyksenne.
Ninka ja Trilogia ovat mukana myös Save The Date-messuilla ensi kuun alussa.
Osastolla pääsee varmasti ihastelemaan upeita hiuskoruja ja kaikkia muitakin ihanuuksia, muistakaa käydä, mikäli messuille menette.
Postaus on toteutettu yhteistyössä Ninka-verkkokaupan kanssa ja kaikki kuvat on lainattu luvalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Sano nyt sinäkin jotain.