Meidän siirappinen kihlautuminen ;)

Pääni on taas niin täynnä kaikkea, etten saa oikein mitään järkevää pihalle, joten voisin kertoa teille meidän kihlautumisesta, vaikka eipä siinä juuri kerrottavaa olekkaan. 

Voin tunnustaa, etten ole mikään romantikko. Minua lähinnä ällöttää, jos mies yrittää jotain rakkausrunoja ruveta lausumaan. Tai jos minulle tuotaisiin joka päivä kukkia, niin epäilisin lähinnä, että ukko on juossut vieraissa, en niinkään pitäisi sitä romanttisena eleenä.

Siksi meidän kihlaus oli melko arkipäiväinen.
Meillä ei oikeastaan kosittu. Tai kai se sitten olin minä. Jonain kylmänä talvi-iltana vuonna 2012 makasimme minun sohvallani ja kysyin mieheltä, että meneekö hän minun kanssani joskus naimisiin?
Vastaus oli tyyliin "kyllä mää voin mennä."
Selvä, asia siis sovittu. (Otit muuten muru pallon jalkaas just silloin.)

Vuoden verran kuitenkin sain sitten sitä sormusta odottaa ja ei ehkä olisi ollut järkevääkään mennä kihloihin muutaman kuukauden seurustelun jälkeen.

Olimme katsomassa Volbeat:a Helsingissä 28.11.13. Olin suunnitellut, että lähetän Volbeatin sedille sähköpostia, että jos he voisivat sieltä lavalta kuuluttaa, että paikka se ja se (meillä oli istumapaikat), neidillä vieressäsi on kysyttävää. Sitten valospotti mieheen. Minä olisin esittänyt kysymykseni. Mies olisi (toivottavasti) vastannut myöntävästi ja sitten Volbeat olisi soittanut "I Only wanna be with you" ja elämä olisi ollut ihanaa.
Muuten hyvä suunnitelma, mutta olisimme todennäköisesti päätyneet johonkin Iltalehden sivulle ja mies ei muutenkaan ole mikään keskipisteessä paistattelija, joten todennäköisesti olisi juossut karkuun.

Seuraavana päivänä menimme ruokkiksella yhdessä syömään ja sanoin ohimennen, että meinasin järjestää pikku yllätyskosinnan eilen. Saimme siinä sitten syötyä ja ruokkista oli vielä parikymmentä minuuttia jäljellä.
"Mitäs sitten tehdään? Mennäänkö katsomaan sormuksia?"
Niin sitten painettiin paikalliseen kultasepän liikkeeseen ja ilmoitettiin että sormuksia tultiin katsomaan. Tottakai meille esiteltiin niitä tylsiä kultaisia. Kysyin onko heillä mustia sormuksia ja olihan niitä. Kootkin löytyi ja myyjän painostaessa "laitetaanko nämä?", mies murtui ja sanotaan, että otetaan ne.
"Ei kai tässä mukaan auta."
Naarmuuntumattomaan aineeseen saatiin kaiverrukset tehtyä ja minä poikkesin hakemassa sormukset, kun pääsin töistä.

Kotona sitten romanttisesti, vähän ennen, kuin lähdettiin kauppaan, pujotimme sormukset sormiin keittiössä. Voi hellanlettas sentään.

Kihlajaisia vietimme kahdet, toiset sukulaisille ja toiset kavereille.
Kivaa oli molemmissa, yhtään kuvaa ei ole otettu kummistakaan, paitsi kaasoehdokkaallani on kuva minun takapuolestani. Se on outoa.

Että sellainen tosi romanttinen tapahtuma oli tuo meidän kihlaus. Kukaan ei polvistunut ja isältä ei pyydetty mun ruumiinosia. Mikä on vähän harmittanut, meidän suvussa kun on ollut sellainen tapa. Mutta mitäpä se mies pelkällä kädellä tekee? Tai en mä halua tietää.

(Pitäisikö tää muuttaa K-18 blogiksi?)

Taidan vältellä nettikauppoja loput lomapäivät, muuten meillä on kohta kasakaupalla hääkoristeita ja hääkenkiä, kun meikäläinen oikein innostuu.